Ippe oli entinen kapiainen. Hän oli tottunut komentamaan ja juopottelemaan. Välillä Ippe istui baarissa, välillä hän juopotteli niin raskaasti ettei päässyt käymään baarissa.
Ippe vihasi yhtä keskussairaalan sairaanhoitajaa yli kaiken. Me yritimme aina välillä kysellä, mistä syystä Ippe inhosi hoitajaa niin paljon. Ippe toisti, että hän vihaa ja inhoa sitä ämmää ja aikoo vielä yhtenä päivänä tappaa sen.
Baarissa sanotaan ja puhutaan, mutta Ipen puheet olivat pelottavia. Kaikki me toivoimme niiden olevan pelkkiä puheita. Ippe ei tuntunut olevan sellainen, joka voisi tehdä sen mitä uhkasi.
Kuulimme monta kertaa, että Ippe oli ollut hoidettavana keskussairaalassa ja hoitaja oli kieltäytynyt antamasta kipulääkettä, vaikka Ippe oli pyytänyt ja anonut. Ippe kertoi kärsineensä koko yön suunnattomia kipuja hoitajan takia. Kun kysyimme, miksi hoitaja oli kieltäytynyt antamasta lääkettä, Ippe sanoi, että hoitajan olisi pitänyt ottaa yhteyttä päivystävään lääkäriin, mitä hoitaja ei halunnut tehdä.
Ymmärsimme, että yhden yöt kivut olivat jättäneet kipuja suuremman jäljen Ippeen. Kipua ja kärsimystä ei kannata vähätellä, yhden yön kivut voivat olla jotain käsittämättömän rankkaa, mutta aivan selvää on, että Ipen mielessä kyse ei ollut yhden yön kärsimyksistä vaan olennaisesta osasta koko elämäntarinaa.
Muina öinä sairaalassa Ippe oli saanut tarvitsemaansa kipulääkitystä. Jos sairaalassa vietetyn ajan kaikki muut yöt olivat sujuneet paremmin kuin tuo yksi kivulias yö, ne unohtuivat. Jos kyseisen vuoden muut yöt olivat kivuttomia, sekin unohtui. Ippe muisti vain sen yhden kauhean yön, jolloin kipulääkettä ei annettu ja hän kärsi.
Ihminen on tarinankertoja. Tarinat ovat keskeisiä elämässämme. Kun kerromme tarinoita itsestämme, saamme joskus elämäämme jopa uuden suunnan tai mission. Ipen tarinan olennaisina elementteinä olivat yksi karmean kivulias yö ja hoitajan syyllisyys.
Tilastollinen fakta on, että kyse oli yhdestä yöstä ja vuonna on yli kolme ja puolisataa muuta yötä. Mutta se yksi yö jäi muistoihin, vaikka yksi suhteutettuna kolmeen ja puoleen sataan on vähän. Ipelle vain kävi niin, että hän ei halunnut muistaa muita öitä.
Ajan kulumisen kokeminen on kiintoisa ilmiö. Joskus aika vain kuluu, toisinaan me koemme ajan tihentyvän siten, että jokainen hetki tuntuu kestävän ja kestävän. Aika on läsnä eikä kulu.
Ipen tarina oli kivulias yö ja tarinaa seurasi missio, mihin liittyi puhe hoitajan tappamisesta. Tosin me baarissa olimme jo niin turtuneita sekä tarinaan että missioon, että emme enää ottaneet kovin vakavasti Ipen juttuja.
Joskus kun istuimme baarin pöydän ympärillä, joku ymmärsi kysyä, että tapasiko Ippe sitä samaa hoitajaa uudestaan kun joutui esim. kontrollikäynnille sairaalaan. Ippe vastasi, että sairaalassa hän ei hoitajan onneksi ollut tavannut tätä uudestaan. Sillä jos olisi tavannut, hoitaja olisi kuollut, Ippe lisäsi vakavasti.
Sitten hän sanoi, että totta kai hän on tavannut hoitajan useastikin sairaalareissun jälkeen, hän vain odottaa oikeaa hetkeä, jolloin hän tappaa hoitsun.
Missä olet hoitajan sitten tavannut, me kysyimme uteliaina.
Täällä baarissa sama känttyränaama käy silloin tällöin miehensä kanssa, sanoi Ippe ja jatkoi: oottaa elämänsä viimeistä hetkeä, vaikka ei sitä itse tiedä.
Toden totta, silloin mekin tajusimme, että kuka hoitaja oli. Kukaan meistä ei ollut kovin tuttu hoitajan kanssa, vaikka osasimme yhdistää nimen ja henkilön.
En ymmärtänyt, miten voi odottaa jotain sitä itse tajuamatta. Toisaalta koko elämä on odottamista, mekin istuimme baarissa lasin äärellä ja odotimme, vaikka emme tienneet mitä.
Aikaa kului, välillä Ippe ryyppäsi raskaasti eikä päässyt baariin saakka. Välillä hän kävi pummaamassa muilta juotavaa silloin kun hänellä itsellä rahaa ei ollut. Taisimme tuolloin ajatella, että tuokin tyyppi joutaisi jo pois kun meitä kyllästytti jatkuva tarjoaminen.
Fyysisesti Ippe oli huonossa kunnossa. Kävely oli tikkumaista ja paino oli pudonnut. Joku sanoi, että tappo painoi raskaasti hartioilla ennen sen suorittamista.
Tuo kaveri kaatuu, jos tuuli puhaltaa suoraan kohti. Ippe ei tapa enää ketään, muistan ajatelleeni.
Hoitaja ja tämän mies kävivät silloin tällöin bilettämässä ja juttelivat usein Mirandan kanssa kun kävivät baarissa. Naisella oli meno päällä ja mies oli hiljaisen oloinen.
Kerran kun Mirandan kanssa tulimme baarion, meille kerrottiin, että yksi asiakas oli kuollut. Hänet oli itse asiassa tapettu. Nainen oli ammatiltaan sairaanhoitaja.
Miranda ja minä katsoimme pelästyneinä toisiamme, oliko Ippe sittenkin toteuttanut uhkauksensa, sillä muita hoitajia kumpikaan meistä ei baarin asiakkaista tuntenut.
Kuulimme kuitenkin, että naisen oli tappanut oma mies, joka oli väittänyt surmanneensa rakkaudesta niin kuin miehet aina sanovat tuollaisen teon jälkeen. Hoitaja oli ollut bilettämässä ja illan kuluessa lähtenyt toisen miehen mukaan. Vakituinen kumppani oli arvannut kenen mukaan nainen oli lähtenyt ja päässyt tunkeutumaan uuden seuralaisen asuntoon.
Surmatyö oli tapahtunut tappelun nujakassa. Miehet olivat tapelleet. Nainen oli mennyt väliin leipäveitsen kanssa, mutta oma mies oli onnistunut kääntämään veitsen naista kohti. Veitsi oli painunut syvälle sydämeen. Hoitaja oli kuollut kahden miehen käsivarsille. Kumpikaan ei osannut elvyttää ammattielvyttäjää.
Olimme sekä järkyttyneitä että helpottuneita. Ippe ei ollut tehnyt sitä, vaan oma mies. Kuitenkin se, mitä Ippe oli uhonnut, oli kuitenkin tapahtunut.
Miranda sanoi sen, mitä molemmat ajattelimme, ei kannata uhota pahan tekemistä kenellekään, se voi toteutua, vaikka itse ei joutuisikaan sitä itse suorittamaan.
Minä sanoin, että haluaisin tietää, mitä Ippe nyt ajatteli, kun hoitaja oli kuollut. Olimme Mirandan kanssa eri mieltä: hän oli sitä mieltä, että Ipelle aivan yhden tekevää, itse ajattelin, että Ippe kokee saaneensa koston.
Jäimme miettimään seniltaisia kuulumisia ja joimme lisää olutta. Humalluimme molemmat. Miranda kävi tapansa mukaan laulamassa.
Teimme lähtöä kun muuan tuttu nainen pyyhälsi paikalle ja kailotti omaan tapaansa: Oletteko kuulleet? Ippe on kuollut. Vesku oli mennyt käymään ja Ippe makasi omassa sängyssään kuolleena. Viinaan se kuoli lopulta, oli tukehtunut omaan oksennukseen. Kuolemaan ei liity rikosta. Elossa Ippe olisi vieläkin, jos olisi laittanut korkin kiinni, sanoi nainen lopuksi.
Olin samaa mieltä, vaikka ajattelin, että viha ja koston hautominen veivät Ipen hautaan.
